19. kesä, 2020

Kävelemään

"Ei ole parempaa tapaa olla Maan asukas kuin kävellä: maaperän monotonisuus on yletöntä." (Frédéric Gros).

Kirjassaan Kävelemisen filosofia Gros luonnehtii mm. abstrakteja istumatyöläisiä, joiden elämät ovat irrallaan teistä ja kävelyreiteistä, joille ei vuodenaikojen kulumista ja aikaa tunnu olevan lainkaan olemassa. Millaisessa ulottuvuudessa he elävätkään, kun eivät nostata pölyä eivätkä kosketa maata?

Vannoutuneena maila- ja pallopelien harrastajana kiinnityn myös siihen Grosin huomioon, että useissa liikuntaharrastuksissa tavoitteena ja todellisen riemun lähteenä on painovoiman kumoaminen, mutta kävellessä koetaan joka askelella painovoima ja "maan heltymätön magneettisuus".

Kävellessä pysähtyminen on toista kuin juostessa - pysähdymme luontaisesti, otamme vastaan uuden näkökulman, hengitämme maisemaa.

Näitä mietiskelin eilisiltana ao. kirjaa lukiessani, ja myös aamuista pitkää metsälenkkiä koiran kanssa kävellessäni. Ruumiillisen työn raatajana ihmettelen sitäkin, kuinka raskaan työpäivän jälkeinen sulis tai kössimatsi voikin tuntua niin ihmeen vapauttavalta, ja kuinka moisen repivän peli-illan jälkeen koittava työaamu on aina kovin paljon kevyempi ja irtonaisempi kuin olisi ilman edeltävän illan taistoa.

Ja kuinka viikonloppuaamujen pitkät kävelyretket metsässä avaavat vapaapäivän, juurruttavat luontoon ja maahan niin kuin ei mikään muu.