20. joulu, 2019

Etiikka

Kuvasta näkyy, että tulossa lienee taas erikoistalvi, jonka kevätpuolella voi kaupungilta kysellä lupaa käydä kaatamaan/pilkkomaan tykkylumen nujertamia koivuja Aittovuoren rinteiltä, kyyditä ne sieltä ahkiolla omaan pihaan pinoihin kuivumaan. Erikoistalvi? Tosiasiassa erikoinen on uusi normaali.

Ihmisen toiminnan seurauksena ympäristömme sekä elää että kuolee, ihminen vaikuttaa luontoon kaikkialla, ei siitä mihinkään pääse. Ja sekin on tosiasia, että tapahtuu täällä mitä tahansa ja millaista tuhoa hyvänsä, itse elämä ei maapallolta katoa. Useat lajit ja lukemattomat populaatiot kuitenkin eittämättä kuolevat sukupuuttoon parasta aikaakin.

Elämän sinänsä säilyminen ja siihen lohtuun nojaaminen on yhtä kuin vastuun väistämistä kaikissa tekemisissä ja tekemättä jättämisissä. Ihmisellä on kyky ja taipumus muuttaa elinympäristöään tavalla, joka on ympäristölle ja siellä eläville olioille fataali. Toiminnassamme useimmiten unohtuu se, että ihminen on osa "kaikkeutta", ei mikään erillinen saareke, keskeisperspektiivinen silmä.

Riikka Kaihovaara kirjoittaa kirjassaan Villi ihminen, kuinka ihmisiin on sisäänrakennettu tuhon mahdollisuus, ja ihminen pitää jääräpäisesti kiinni totutuista tavoistaan vaikka horjuisi kuilun partaalla. Ja kohta mennään reunan yli että heilahtaa.

Ihmisten keskinäistä etiikkaa välillä kuulutetaan ja haikaillaan, sitäkin usein huonolla menestyksellä. Vaikutusvallaltaan ylivoimaisen eläinlajin toivoisi muistavan eettiset säännöstöt myös kanssaihmistenkin seassa toimiessaan, mutta etiikan laajentamisen ihmisyksilöistä ulommas, ympäristöön yleisemminkin, tulisi olla automaattista. Hankitun vallan mukana tulisi seurata aito huoli ja siitä johtuva vastuuntunto ja sen vastuun kantaminen.

Kaihovaara kirjoittaa, kuinka ihmisluontoon kuuluu yltiöpäisyys, ahneus ja typeryys – jos vain mahdollista, otetaan enemmän kuin tarve vaatii. Ja otetaan, vaikka loppupeleissä ei olisi mahdollistakaan. Etiikka tarkoittaa mm. ihmisten luomia käyttäytymissääntöjä, jotka määrittelevät oikean ja väärän. Olisiko niin, että tuollaisella ihmisen luomalla ikäänkuin ilmaan piirretyllä normistolla ei lopulta ole vaikutusvaltaa, kun säännöstön pitäisi ulottua myös meistä ulommas, ympäröivään eliöstöön ja yhteiseen ympäristöön?

Paikallisten populaatioiden, moninaisten lajien ja tietty yksittäisten eliöiden tuhoa ja loppumista tämmöinen etiikka tai sen miltei täydellinen puuttuminen tietenkin tarkoittaa. Vaikka elämä sinänsä ei täältä mihinkään katoaisikaan, on se kuitenkin jotenkin hirveän laiha lohtu.