6. syys, 2019

Avantgarde

Avantgarde viittaa ihmisiin tai teoksiin, jotka ovat kokeilevia ja rikkovat aikansa vakiintuneita suuntauksia. Sanaa käytetään erityisesti kuvataiteen, elokuvan, kirjallisuuden ja musiikin uusien virtausten yhteydessä, mutta myös mistä tahansa uudesta ajattelutavasta puhuttaessa esimerkiksi kulttuurin tai politiikan saralla. Se yhdistetään usein taidesuuntauksiin, jotka keskittyvät tekemään uudentyylistä taidetta tai ”taidetta taiteen vuoksi” (l’art pour l’art). Näin kertoo Wikipedia.

Taidetta ja sen eri ilmenemismuotoja pitkään seuranneena olen viime vuosina ollut erityisen viehtynyt käsittämättömään, uutta kokeilevaan ja selityksiä kaihtamattomaan taiteeseen, oli kyse sitten musiikista, maalaustaiteesta tai kirjallisuudesta.

Joka on ollut olemassa vasta vähän aikaa tuskin on kovin vanha. Aiemmin tietymätön asia. Mitä ei ennen ollut. Tietty tilan tai pinnan osa, ja sille tehdään mitä ei ole ennen todistettu tehtävän.

Näin näyttää lukevan tulevassa Sanavarasto-kokoelmassani. Pyrkimyksenäni on ehkä tavoittaa jotakin avantgardistisen taiteen kokemuksesta, joka ei välttämättä ole helposti avattavissa ja sanallistettavissa.

Tämmöisen taiteen kohtaaminen vaatii erityistä keskittyneisyyttä, vaikka olennaisena pyrkimyksenä olisikin vain antautua taiteen vietäväksi, välttää turhaa selityksen hakua ja älyllistää yli. Kuitenkin vasta joltisenkin keskittymisen kautta vastaanottajalle saattaa aueta jokin tekijän tarkoitus tai jopa tarkoituksettomuus, josta tekijällläkään ei välttämättä ole ollut hajua. Taiteessa vastaanottaja luo teoksen uudestaan, jokaisella kohtaamiskerralla aina uuden ja erilaisen.

Avantgardistisiin tekijöihin törmää runoudessa ja maalaustaiteessa, ja tietysti nykymusiikissa ja jazzissa. Viimeksimainitusta mainio esimerkki oli Jazz Jkl:n kauden avannut Otherworld Ensemblen konsertti Jyväskylän Local Culture Hostellissa männä viikolla. Perinteistä kansanmusiikkia, jazzia ja pohjoisen shamanistisia traditioita yhdistävä musiikkiprojekti oli paitsi uskalias ja kiinnostava musiikillisesti, myös aivan hätkähdyttävä heittäytymiskykyisen ja hurjan kansanmusiikin emeritusprofessori Heikki Laitisen vuoksi, jonka kalevalaishuudot ja -kähinät riisuivat aseista ja löivät ällikällä. Konsertista tuli ulos yhtä aikaa intoa puhkuen ja sekavissa tunnelmissa, joka on onnistuneen avantgardekokemuksen merkki.

Tuon tunnetilan tarkistaminen tapahtui samana iltana juuri aloittamani nykytanssiharrastuksen kautta. Olen paitsi ryhmän vanhin ja ainoa mies, myös huonoin tanssija, mutta sen ei saa antaa häiritä, tietenkään. Lopun rentoutumisharjoituksessa makasimme jumppamatoilla selällämme, kuvitellen aivan pikkuhiljaisesti ja hivuttavasti etenevien loiskahtelevien lämpimien aaltojen kulun yli kroppiemme, läpi nivelien ja lihasten, varpaista alkaen yhä ylemmäs. Kuvitteellisia aaltoja seuratessa tuli tietenkin keskittyneeksi myös aina kyseiseen kehonkohtaan, ja katso, ihme tapahtui: ajatukset keskittämällä lihakset ja nivelet selkeästi ja reippaastikin rentoutuivat, kehon osa kerrallaan. Imaginaarisen aaltoilun edetessä ylemmäs raajoihin ja muualle ruumiseen, rentoutuminen eteni pitkin kehoa samaan tahtiin ulottuen lopulta koko ukkoon, varpaista takaraivoon saakka. Tuosta tilasta palaaminen, venyttelyn kautta ylös nouseminen oli jopa katarttinen kokemus. Ylösnousemiskokemus.

Ajattelen niin, että avantgardistisen taiteen tunnekokemisessa kysymys on samankaltaisesta keskittymisen vaatimuksesta. Älyllisellä ymmärtämisellä siinä ei tarvitse olla suurtakaan virkaa, vaikka tuskin haittaa, jos havainnoitsijalla onkin eväitä ymmärtää esim. muusikon tai kirjailijan instrumentinhallinta ja taito. Taiteeseen heittäytyminen ei sellaista kuitenkaan ja tietenkään vaadi.

Sekä avangarden tekemisessä että sen vastaanottamisessa ovat heittäytyminen ja keskittyneisyys olennaisessa osassa.

Kuvassa Otherworld Ensemble konsertissaan.