19. helmi, 2019

Kirjallisuus

Pikkasen tyhmältä tuntuu kirjallisuuden yhteydessä käyttää sanoja fanittaa tai digata tai tykätä; kuin sanoisi fanittavansa hengittämistä. Vuosien, peräti kymmenien vuosien ajan olen puskenut läpi Kiven, Haanpään ja Meren (etenkin Meren), uudestaan ja uudestaan, koskaan kyllästymättä. Tapahtui jotain, ja uusi runous ja tuoreet kotimaiset esseet alkoivat vallata alaa. Siis nämä Poesian tyypit ja Antit Nylén ja Hurskainen jne. Viimeksi silmien alle ilmaantui jyväskyläläisen Harry Salmenniemen uunituore, mestarillinen kokoelma Delfiinimeditaatio ja sen toinen novelli Mustan yön valo. Ja kappas, silkkaa Veijo Merta! Vielä pirun hyvää Merta. Ja silti ihan vaan Salmenniemeä, onneksi.

Kehiä on niin monenlaisia.